Pakopeli innostaa seurakunnassa
Pakopelit löysivät tiensä kirkkoon – arvoituksista uusi väline kasvatukseen Pakopelit ovat kasvaneet harrastuksesta pedagogiseksi työkaluksi. Karkkilan seurakunnan nuorisopastori Saara Laakkonen on yksi kolmesta kirjoittajasta uudessa kirjassa, joka tuo arvoitukset, mysteerit ja elämyksellisen oppimisen seurakuntien, koulujen ja perheiden käyttöön.
Pakopelien ja mysteeriseikkailujen suosio kertoo laajemmasta muutoksesta kasvatustyössä. Digitaalisessa maailmassa kasvaneet lapset ja nuoret odottavat osallistumista, elämyksiä ja mahdollisuutta vaikuttaa itse oppimiseensa. Laakkosen mukaan pakopelit tarjoavat tähän vastauksen tavalla, joka sopii myös seurakuntien kasvatustyöhön.
Yksi esimerkki ilmiöstä on uusi kirja Mitä ihmettä! 2 – Heittäydy arvoituksiin, jonka kirjoittajiin kuuluu Karkkilan seurakunnan nuorisopastori Saara Laakkonen. Teos tarjoaa pakopelien, mysteeriseikkailujen ja muiden toiminnallisten tehtävien malleja kasvatuksen tueksi. Mukana on sekä yleisiä seikkailuja että kirkolliseen kasvatukseen suunniteltuja tehtäviä, joissa tutustutaan Raamatun kertomuksiin, pohditaan eettisiä kysymyksiä ja harjoitellaan vuorovaikutustaitoja elämyksellisellä tavalla.
Laakkosen mukaan pakopeleissä kiehtovat ennen kaikkea tarinat, yhteistoiminta ja oivaltamisen ilo.
– Pakopeleissä yhdistyvät viihde ja oppiminen. Ne kehittävät luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja yhteistyötaitoja, hän sanoo.
Käytännössä Laakkonen on nähnyt, kuinka ryhmät löytävät nopeasti yhteisen sävelen, kun niillä on yhteinen tavoite. Arvoitusten ratkaiseminen kannustaa osallistumaan, kuuntelemaan toisia ja hyödyntämään jokaisen vahvuuksia.
– On hienoa nähdä, miten ihmiset tukevat toisiaan ja ottavat selvää asioista. Pakopelin jälkeen osallistujat hämmästelevät usein, kuinka nopeasti aika kului, hän kertoo.
Seurakunnissa pakopelit tarjoavat uudenlaisen tavan käsitellä uskoa, elämää ja ihmisyyttä. Arvoitusten kautta voidaan tutkia Raamatun kertomuksia, pohtia eettisiä kysymyksiä ja harjoitella vuorovaikutustaitoja tavalla, joka tuntuu osallistujista luontevalta.
Laakkosen mukaan monet kirjan tehtävistä eivät ole varsinaisesti uskonnollisia, mutta niiden taustalla ovat arvot ja kysymykset, jotka liittyvät myös kristilliseen kasvatukseen.
– Monet aiheet sopivat myös kirkolliseen kasvatukseen, koska niissä pohditaan eettisiä valintoja ja vastuuta toisista ihmisistä, hän sanoo.
Pakopelien vahvuus on niiden muunneltavuus. Varsinaista lukittua huonetta ei tarvita, sillä mysteeriseikkailu voidaan toteuttaa seurakuntasalissa, kirkossa, leirikeskuksessa tai vaikkapa bussimatkan aikana. Rekvisiittaan ei useinkaan tarvitse käyttää suuria summia, sillä tarvittavat materiaalit löytyvät usein omista varastoista.
Toiminnallisuus madaltaa myös osallistumisen kynnystä. Jokainen voi onnistua omilla vahvuuksillaan. Yksi ratkaisee loogisia pulmia, toinen huomaa olennaisen yksityiskohdan ja kolmas kokoaa ryhmää yhteen.
– Iällä ei aina ole merkitystä ongelmanratkaisussa. Joskus lapset ratkaisevat ongelmat ennen aikuisia, Laakkonen kertoo.
Seurakuntien näkökulmasta pakopelit tarjoavat jotakin sellaista, mitä kasvatuksessa on aina tavoiteltu: osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja merkityksellisiä kokemuksia. Kun tarina vie mukanaan, opetus ei tunnu opetukselta. Arvoituksia ratkoessaan osallistuja voi samalla oppia jotakin Raamatusta, toisista ihmisistä ja itsestään.
Ehkä juuri siksi pakopelit ovat löytäneet tiensä kirkkoon. Ne yhdistävät leikin, oppimisen ja yhteisöllisyyden tavalla, joka puhuttelee tämän ajan lapsia ja nuoria, mutta innostaa usein myös aikuisia. Kun arvoitukset vievät mukanaan, syntyy samalla tilaa oppimiselle, kohtaamiselle ja oivalluksille.
