Siirry sisältöön

Laulua, ystävyyttä ja hyvää henkeä

Huru-ukkojen vahvuus on laulu, ystävyys ja hyvä henki. Hyväntuulinen miesjoukko kokoontuu Pohjanpirtin pieneen saliin ennen harjoitusten alkua kahvikuppien ääreen. Tunnelma on lämmin ja välitön. Heti huomaa, että Huru-ukkoihin tullaan hyvällä mielellä laulamaan ja tapaamaan tuttuja.

Huru-ukot esiintymisasussa

Kuoron merkityksestä kertoo paljon sekin, että leikkauksesta toipuva Erkki Vendelin halusi palata mukaan mahdollisimman pian.

Erkki on laulanut Huru-ukoissa jo 11 vuotta. Hänen isänsä Eino Vendelin oli kuoron perustajajäseniä. Huru-ukkojen tarina alkoi vuonna 1989 Karkkilan rintamaveteraanien kuorona.

– Vuonna 2015 Hannu Bogdanoff ja Anne Rahko-Leino olivat syömässä, kun sain kutsun tulla Huru-ukkoihin laulamaan, Erkki muistelee.

Vuosien varrella kuorossa ovat laulaneet monet karkkilalaiset miehet. Viimeisimpiä veteraanijäseniä olivat Kauko Laine, Kalle Multamäki ja Erkki Andersin. Pisimpään mukana nykyisistä laulajista ovat olleet Viljo Juvonen, Paavo Föhr ja Hannu Bogdanoff.

Erkille kuoro on merkinnyt paljon.

– Ei parempaa matkaa voi olla. Meillä on ollut hauskaa yhdessä ja kuorossa on hyviä kavereita. Anne on vetänyt kuoroa upeasti, hän sanoo.

Laulaminen on kulkenut Erkin mukana lapsuudesta asti. Hän muistaa laulaneensa nuorena Högforsin tehtaan saunalla valureiden pyynnöstä laulun ”Muistatko Monrepos’n”. Vuonna 1979 hän aloitti Karkkilan mieskuorossa, seuraavana vuonna viihdekuorossa ja vuonna 2020 kirkkokuorossa.

Karkkilan seurakunnan kanttori Anne Rahko-Leinon mukaan Huru-ukkojen pitkän iän salaisuus löytyy hyvästä hengestä.

– Luulen, että kuoron jatkuvuuden salaisuus on se, että Huru-ukoissa on hyvä ja rento meininki. Tämä ei ole pelkästään kuoro, vaan porukka, johon tullaan mielellään uudestaan viikosta toiseen, Anne sanoo.

Hänen mukaansa laulaminen on tärkeä osa toimintaa, mutta yhtä merkityksellistä on yhdessäolo.

– Kahvitellaan, vaihdetaan kuulumisia ja sitten aloitetaan laulaminen ja kappaleiden harjoitteleminen. Kuorossa näkyy hyvin se, miten tärkeää yhteinen tekeminen ja kohtaaminen ovat.

Viikoittaisista harjoituksista on vuosien mittaan kasvanut paljon enemmän kuin pelkkä harrastus.

– Harjoituksiin tullaan laulamaan ja oppimaan uusia lauluja, mutta samalla ollaan yhdessä. Kuorossa syntyy luontevasti ystävyyssuhteita, kun tavataan joka viikko saman asian äärellä.

Rahko-Leinon mukaan yhteislaulussa on erityistä voimaa.

– Yhdessä laulaminen on todella voimaannuttavaa ja virkistävää. Laulaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että kokoonnutaan yhteen ja tavataan toisia.

Aku Lindstedt löysi Huru-ukkoihin Hannu Bogdanoffin kannustamana.

– Kouluaikana tuli laulettua, ja myöhemmin olen harrastanut karaokea. Anne kuunteli minun ja Pauli Halmetojan laulua ja toivotti meidät tervetulleiksi mukaan, Aku kertoo.

Kuoro osoittautui nopeasti tärkeäksi harrastukseksi.

– Tämä kuoroharrastus on ollut yksi elämäni parhaista asioista, hän tiivistää.

Pitkän linjan kuorolainen Olli Merinen on laulamisen lisäksi säestänyt Huru-ukkoja ja vetänyt harjoituksia.

– Mukavaa on samanhenkinen porukka. Kuorossa syntyy paljon hyvää yhdessäoloa ja ystävyyttä, Olli kertoo.

Hän laulaa myös kirkkokuorossa ja muistelee vuosien varrelta yhteisiä esiintymisiä muun muassa kanttori Timo Saarion, Matti Kuuselan ja Tauno Lagercrantzin kanssa.

Kuorolaiset rohkaisevat uusia laulajia liittymään mukaan.

– Kovasti sitä odottaa aina seuraavia harjoituksia. Seurakunnan esiintymiset ovat olleet antoisia, Olli sanoo.

Uusimpia kuorolaisia on Pekka Paavilainen, jonka liittymiseen liittyy hauska tarina.

– Menin Huru-ukkojen harjoituksiin hakemaan kahta allekirjoitusta Eläkeliiton vuosikokouksen pöytäkirjaan. Anne ei päästänyt lähtemään ennen kuin lupasin tulla seuraaviin harjoituksiin, Pekka nauraa.

Parin vuoden aikana hän on oppinut hengitystekniikoita, saanut uusia ystäviä ja löytänyt mielekkään harrastuksen.

– Huru-ukkoihin oli helppo tulla mukaan. Täällä on ollut erittäin kivaa, hän kertoo.

Karkkilan seurakunnan kanttori Anne Rahko-Leino kertoo, että Huru-ukoissa laulaa tällä hetkellä 17 miestä. Huru-ukot toivottavat myös uusia laulajia tervetulleiksi.

– Jos joku miettii mukaan tulemista, haluaisin lähettää rohkaisevan viestin: tule rohkeasti mukaan! Meillä saa laulaa omalla äänellä hyvässä porukassa. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi aiemmin laulanut kuorossa, Anne kannustaa.

Huru-ukkojen tarina alkoi rintamaveteraanien kuorona yli kolme vuosikymmentä sitten. Tänään kuoro jatkaa elinvoimaisena toimintaa, jossa laulaminen, ystävyys ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä. Mukaan mahtuu edelleen uusia ääniä ja uusia tarinoita

Huru-ukot kuoro harjoituksissa Anne kanttorin kanssa.