Nuortenilloissa tunnelma on katossa
Nuorten mielestä Pappilan Navetan nuortenilloissa parasta on rento tunnelma ja se, että jokainen saa olla oma itsensä.
”Äiti soittaa missä mä oon, oottakaa hetki!” kuuluu torstai-iltana seurakunnan nuortenillassa. Kello on hieman yli kahdeksan illalla.
”Moi äiti! Mä oon täällä Navetalla! Joo, oon syönyt!”.
Näihin lyhyisiin sananvaihtoihin tiivistyy seurakunnan nuorteniltojen henki. Pappilan Navetalla (Pappilankatu 1) käy useita eri-ikäisiä nuoria pelaamassa lautapelejä ja biljardia, syömässä iltapalaa ja vaihtamassa kuulumisia kouluviikon keskellä. Suurin osa kävijöistä on yläkouluikäisiä, mutta toisinaan piipahtaa kuudesluokkalaisia ja toisen asteen opiskelijoita, erityisesti lukiolaisia.
”Osa tulee kavereiden kanssa, mutta tänne voi tulla myös yksin”, kertoo nuorisopastori Saara Laakkonen. Hän on toinen nuorteniltojen vakiokasvoista. Toinen on vt nuorisotyönohjaaja Mona Ikäheimo. ”Parhaimmillaan Navetalla on ollut viisikymmentä nuorta yhden illan aikana, mutta siitä on aikaa”.
Nuorteniltoja järjestetään joka torstai kello 18–21. Paikalle voi tulla piipahtamaan tai pidemmäksikin aikaa. Hyvät säät ovat tänä syksynä vaikuttaneet siihen, että kenkiä on näkynyt eteisessä vähemmän kuin normaalisti.
”Toivottavasti tulevat rippikoululaiset ja vanhat tutut löytävät taas takaisin tänne”, Saara toivoo. ”Etenkin iltojen pimetessä on tunnelmallista kokoontua yhteen pelaamaan korttia ja juomaan teetä.”
Lisäksi tänä syksynä nuorten toiminnassa on mukana uusi ohjelmanumero, nimittäin kuukauden veisu.
”Illan lopuksi pidämme pienen hartauden”, Saara esittelee. ”Siellä kuunnellaan musiikkia, puhetta ja hiljennytään edellisen sunnuntain aiheille. Lisäksi jokaiselle kuukaudelle on valittu Nuoren seurakunnan veisukirjasta 2025 laulu, joka lauletaan kaikissa nuortenilloissa, sekä isoskoulutuksessa.”
Mutta mikä kokoaa nuoria Navetalle nuorteniltaan?
”Täällä on aina tosi positiivinen meno”, kertoo yhdeksäsluokkalainen Elli Nousiainen. Hän on saapunut nuorteniltaan ystäviensä Ronja Liljan ja Milla Hellerin kanssa.
”Täällä myös tapaa ihmisiä, joita ei ehkä muuten ehtisi koulukiireiden keskellä nähdä”, jatkaa Ronja. ”Silti jokainen voi olla omanlaisensa.”
Milla nyökyttelee ja kertoo, että hänestä tärkeää on se, että seurakunnan aikuiset ovat kivoja. ”Ja on kivaa pelata biljardia”
Entä mitä muuta on kivaa pelata Navetalla?
”Halligallia”, sanoo Ronja.
”Ei ainakaan Halligallia!” kuittaa Ella perään.
Siitä he ovat kuitenkin samaa mieltä, että nuorteniltoihin ovat tervetulleita ihan kaikki. ”Kannattaa kyllä tulla. Täällä on hyvät aikuiset ja saa myös ruokaa.”